Vaikkei kesää ole ikävä näin ihanana ja lumisena talvena, teki aamulla mieli pitkästä aikaa marjapiirakkaa.

 

Pohja

150g voita

1,5 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Täyte

mustikoita ja puolukoita

2 prk kermaviiliä

2 kananmunaa

1 dl sokeria

 

  1. Tee ensin pohja. Vatkaa pehmentynyt voi sekä sokeri keskenään. Lisää sitten joukkoon kananmuna sekä keskenään sekoitetut jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
  2. Levitä taikina voideltuun vuokaan ja esipaista pohjaa 200 asteessa 5 min.
  3. Ota pohja uunista. Kaada pohjan päälle mustikat ja kaada päälle kermaviili-kananmuna-sokeri seos. Lopuksi kaada puolukat täytteen päälle.
  4. Paista piirakkaa ensin 45 min 200 asteessa ja sitten 15 min 175 asteessa uunin alatasolla.
  5. Bon ápetit!